torstai 15. toukokuuta 2014

Sairaalaan taas vaihteeksi

Iskipä sitten yhtäkkiä käteeni ruusu! Huomasin tiistaina aamuyöllä, että oikea käteni on todella kipeä! Niin kipeä, etten meinannut saada sitä käytettyä! Otinkin sen takia nopeasti vaikuttavaa särkylääkettä. Luulin sitä lihaskivuksi kunnes äitini katsoi kättäni vaatteita vaihtaessani ja sanoi ihon olevan todella punainen. Äitini epäili heti, että olisiko ruusua. Soitin heti kun mahdollista kotisairaalaan asiasta ja sieltä luvattiin tulla heti katsomaan kättä. Lääkäri kotisairaalasta sanoi heti, että ruusu se on ja vaatii suonensisäisen antibiootin. Sain itse valita tulenko osastollle vai tiputetaanko kotona. Sanoin heti, että on parempi kun menen osastolle, koska minulta on tosi vaikea löytää suonia ja kotona tiputtaessa on aina saanut koittaa kaikki kikka kolmoset, että on saanut tipan vetämään. Eli ei siitä olisi tullut mitään kun 6 tunnin välein pitäisi tippa mennä.

Pakkasin kamat isoveljen avustuksella, joka oli mun luona silloin ja lähdettiin osastolle. Jouduin odottamaan hetken käytävässä ennen kuin sain oman huoneen. Siinäkään ei ollut omaa vessaa. Sain vasta seuraavana päivänä vessallisen huoneen. Tippa tosiaan menee 6 tunnin välein ja anestesialääkäri kävi laittamassa neulan tuohon minun porttiini niin siitä saa parhaiten tipan tippumaan.

Meille on varattu laivareissu lauantaille ja tulehdusarvojeni lähdettyä hyvin laskuun pääsen näillä näkymin lauantaina kotiin ja siitä piipahdan kotona ja sitten pääsemme lähtemään laivalle lähimpieni kanssa :) Tulen siitä tänne kirjoittamaan sitten myöhemmin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti