torstai 15. toukokuuta 2014

Äitienpäivä

Äitienpäivänä kaffeteltiin mun luona. Tehtiin Riikan kanssa edellispäivänä Riikan kanssa kakku. Samoin kuin sitruunapipareita jossa on sitruuna sokerikuorutus. Keksit teki kauppansa kaikkien kesken. Kyllä kakkukin kauppansa teki :) Kakku siis oli mansikka ja valkosuklaa moussetäytekakku. Koristelin kakun ennen kun kaikki tuli paikalle. Äitini ja veljeni tuli aamupäivällä kun äitini oli menossa vielä iltavuoroon. Veljeni lähti vasta myöhemmin. Lapset olikin yötä meidän luona. Sain aamulla lapsilta ihanat kortit ja tyttäreltä omatekosia suklaa nameja. Tytär kysyikin heti, että avaanko sen hänelle :D Hän on niin hauska kun ei luopuisi mistään omastaan, kaikki kortitkin meinaa ottaa takaisin :D No syötiin namit yhdessä kaikkien läsnäolioiden kesken, mutta tytär taisi saada yhden enemmän :)

Ostin toisen veljeni kanssa äidille lahjaksi käteen laitettava askelmittarin. Soveltuu myös uimiseen ja sitten ihan perus timantti korvakorut kun ajattelin, että niistä äiti pitää. Äidillähän meni hukkaan yksi hämähäkkikorvanappi vähän aikaa sitten niin ajattelin, että ostaa uudet tilalle. Liikkeistä ei vaan löydy sellaisia erikoisuuksia kuin hämähäkki. No, äiti piti lahjastaan paljon :) Tosi kiva juttu!

Tyttären tekemät namit :)
Äitienpäiväkakku.

1 kommentti:

  1. Todella kurjaa tuo ruusu. Toivottavasti pääset pian kotiin.
    Toivon sinulle nyt mahdollisimman hyvää oloa, kun syöpähoidot ei enää ole huonontamassa kuntoa. En osaa edes arvata kuinka rankkaa sulla ja läheisilläsi on.
    Voimia!

    VastaaPoista