torstai 21. marraskuuta 2013

Menoja, kovaa kipua sekä väsymystä

Heräsin sunnuntai ja maanantai välisenä yönä painajaiseen. Kuulin jotain rapinaa ja nousin ylös sängyn laidalle ja pistin valon päälle. Samassa kaijuttimen alta kirjahyllyn vierestä tupsahti hiiri piipittäen paikalle. Tosesin vain itsekseni, että talvi on tullut kun hiiret tuppaa sisään. Sama juttu joka talvi. Rambokin (meidän kissa) sattui olenaan ulkona. Tosin, jos vanhat merkit paikkaansa pitää meidän katti se vaan leikkii ruualla ja isäntä tai vaihtoehtoisesti kräpsä saa hoitaa itse hiiren tappamisen :D

Lähdin aamupäivällä kaupunkiin miehen kyydillä. Kävin kelassa Riikan kanssa viemässä minun työkyvyttömyyseläke hakemuksen. Kuitenkin siinä käsittelyssä kestää. Samalla käytiin kaupungintalolla ja cafe salissa syömässä salaatit. Jälkkäriäkin otettiin tällä kertaa. Inkivääriteetä ja jotkut ihanat suklaa leivokset! Illalla mentiin vesijumppaan äitini, Riikan ja Riikan äidin kanssa. Sen jälkeen mentiin syömään yhdessä, koska kaikki olimme syöneet aika huonosti päivän aikana. Ensin piti mennä pizzeria rivieraan, se olikin kiinni. Sitten meinattiin mennä La Bambaan, mutta sekin oli kiinni. Joten päädyimme amarilloon, se ainakin oli auki! :)

Tiistainakin olin kaupungissa hoitamassa asioita. Meidän piti mennä matkatoimistoon kyselemään risteilyjä, mutta juuri se asia unohtui muiden ohella vaikka se oli se pääasiallinen syy kaupunkiin menoon :D Voihan meitä lahopäitä! :D

Keskiviikkona Riikka meni heti aamulla sairaalaan ja pääsi jo kasin jälkeen leikkauspöydälle. Riikalla oli siis kasvain rinnassa, josta otettiin aijemmin neulanäyte minkä mukaan kasvain olisi hyvänlaatuinen. Kuitenkin Riikka halusi poistattaa kasvaimen varmuudenvuoksi. Leikkauksen jälkeen sanottiin, että todennäköisesti onkin hyvänlaatuinen, mutta kasvain vielä tutkitaan ja tulokset saa muistaaskseni parin viikon kuluttua. Riikalla on myös toisessa rinnassa kasvain,mutta sille ei tehdä mitään tällä erää. Kävin illalla Riikkaa moikkaamassa kun joutui jäämään tarkkailuun yöksi. Vein Riikalle tuliaisiksi itse aamupäivällä leipomiani bebe leivoksia, koska tiedän Riikan tykkäävän niistä kuin hullu puurosta :)

Olen nukkunut koko viikon yöt aika vaihtelevasti. Selkä särky on häirinnyt untani. Lääkärihän määräsi mulle diapamia (5mg) selkäjumiin, mutta eipä tuosta yhden tabun ottamisesta juuri ole apua. Niinpä kokeilin eilen illalla ottaa 2 pamia kerrallaa. Se auttoi hiukan paremmin. Otin yöllä 2 tablettia lisää. Senpä ansiosta nukuin loppuyön kuin tukki ja olin taas vaan lätännyt kellon kiinni ja heräsin klo.9.00. Kyllä lääkkeistä huolimatta saan öisin hieroa selkääni sen mitä yletän ja pystyn, jotta pääsen edes vähän paremmin vessaan ja hakemaan juotavaa. Suurin lihasjumi on vasemmalla puolella alaselässä sekä pakarassa, siihen yletyn hieromaan itse. Toinen jumi paikka on rintarangan molemmin puolin. Siinä on lihaksetkin kipeät sen takia kun syöpä on tehnyt niin suurta tuhoa rintarankaan ja itse rintaranka on tietysti sen takia julmetun kipeä. Kukaan kenellä ei ole samaa vaivaa voi tietää kuinka kipeää se tekee! Sitä kipua ei kestäisi ilman kunnon lääkkeitä. En tiedä vieläkään miten selvisin ajasta ennen mun diagnoosia. Se oli järkyttävää aikaa! Lihakset rintarangan molemminpuolin ovat oikein kosketusarat ja viime päivinä niin kipeä, että kipu heijastuu etupuolelle rintakehään kun hengittää. Olen joutunut ottamaan säännöllisesti nyt nopeasti vaikuttavaa särkylääkettä selkäkipujen takia :( Heti aamulla ysin maissa ja iltapäivällä viiden maissa. En tietenkään haluisi ottaa lisää särkylääkettä kun toleranssi kokoajan kasvaa, mutta ei mun kannata kituuttaakkaan väkisin kivuissa. Ei tästä maailmasta särkylääkkeet lopu, että sen puoleen.

Mun on pitänyt huilata koko viikko, mutta menossa olen ollut joka päivä. Väsyttää niin julmetusti kokoajan! Huomenna lupaan vaan lähötä ja huilata!

Salin salaatti.
Jälkkäri. NAM!
Riikalle tekemiäni bebe leivoksia. Namia tämäkin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti